sunnuntai 13. elokuuta 2017

#pähkinänkuoressa

Kesä tuli ja meni ennen kuin ehti edes kissaa sanoa, ja blogiin kirjoittaminen on jäänyt ihan tyystin. Näihin muutamaan kuukauteen on mahtunut niin paljon uutta, etten mä edes tiedä mistä mä lähtisin liikkeelle.

  • Huhtikuussa kerroin blogissa tavanneeni vähän aikaa sitten uuden ihmisen, joka hyväksyi mut kiloineni kaikkineni - vappuna mä sain viestin, että häntä häiritsee kun nainen on häntä isompi, mutta se oli kivaa niin kauan kuin se kesti.
  • Toukokuussa nostin mielialalääkitystäni, koska väsymys alkoi ottaa elämästä taas vallan.
  • Touko-kesäkuun vaihteessa reissasin viikon ympäri Suomea yhden parhaimman ystäväni kanssa, ja sain roppakaupalla uusia kokemuksia. Nautin neljä viikkoa kesälomaa.
  • Kesäkuussa palasin kesälomalta töihin vähän ennen juhannusta, ja juhannuksen jälkeen mä tapasin taas uuden ihmisen, ja kuulkaas - tää on nyt se. Hänen silmissään mä olen kaunis, seksikäs, haluttava. Mä en ole pystynyt vuosiin itkemään kuin ääritilanteissa, mutta tän miehen sylissä mä uskallan itkeä. Voin olla täysin oma itseni - ja tää on mulle hyvin harvinaista. Voin sanoa olevani rakastunut ja rakastettu.
  • Heinäkuussa kävin pitkästä aikaa vuosiin festareilla ja nautin siitä, että mä jaksoin taas tehdä asioita ja mun toimintakyky oli huomattavasti parantunut. Pitkästä aikaa tuntui siltä, että elämä hymyilee, ja asiat on oikeastaan ihan hyvin.

Nyt kesä on tosiaan alkanut jo kääntyä syksyksi, ja vaikka mulla menee ihan mukavasti, niin mä olen huomannut olevani ihan hirvittävän väsynyt. Mä olen myöhästynyt parin viikon sisään jo kahdesti töistä nukuttuani pommiin ja se on jotain, mitä mulla ei ole koskaan tapahtunut. En jaksa laittaa itselleni ruokaa enkä juurikaan hoitaa kotia - mieliala mulla on kuitenkin ihan okei, eikä ahdista. Muutan kuukauden päästä uuteen asuntoon.

Painonpudotuksesta sitten - no, mä haluaisin pudottaa painoa ihan pelkästään terveyden kannalta, mutta kuten sanottua niin mulla on energiatasot aika nollissa. Keskustelin tästä asiasta miehen kanssa jokunen aika sitten ja hän sanoi, että hänen mielestään mä olen hyvä juuri tällaisena - mutta että jos alan pudottaa painoa, niin nykäisenhän häntä sitten hihasta, koska hänkin voisi koittaa saada omaa mahaansa pienemmäksi (ei kyllä ole mun mielestä lihava - korkeintaan tukevahko!). Mun ruokavalio koostuu jälleen pääasiassa herkuista. Välillä oli pari kautta kun olin herkuttelematta useammankin päivän, mutta mä en tiedä mitä muutakaan söisin, kun mitään oikeaa ruokaa ei kertakaikkiaan tee mieli sen lisäksi, ettei sitä jaksa laittakaan. Alan pikkuhiljaa kallistua valmisruokien ostamisen puolelle - parempi vaihtoehto kuin karkit ja pullat.

Blogin kohtalosta mä en vielä osaa sanoa mitään. Voi miten mä haluaisinkaan olla aktiivinen bloggaaja, pää tursuaa ja pursuaa ideoita - mutta blogin idea oli alunperin olla painonhallintaan suuntaava, eikä mun ruikutukseen siitä etten jaksa tehdä mitään. Pistän kuitenkin mietintämyssyn päähän ja katsotaan, minkä suunnan mä päätän ottaa. :-)

tiistai 16. toukokuuta 2017

#painonnousu

Mä olen lihonut. Painoin tänä aamuna vaa'alla 114,8 kg - kävin puntarilla ihan hetken mielijohteesta, koska pariin kuukauteen en ollut uskaltanut lainkaan punnita itseäni. Olen sinänsä ihan tyytyväinen, koska nyt mulla on vielä mahdollisuus pysäyttää tämä syöksykierre ja yrittää oikeasti tehdä asialle jotakin. Toisaalta mua ärsyttää se, että tuijotan vaakaa - olkoonkin, että terveyden kannalta se on ihan hyvästäkin. Viimeiset pari kuukautta mä olen elänyt herkuilla - pari pakettia keksiä päivässä tai pussillinen irtokarkkeja ei ole ollut mitenkään epätavallinen osa ruokavaliotani.

Sairauden suhteen ei oikeastaan ole mitään uutta - ehkä mä olen ihan himppasen verran virkeämpi kuin aikaisemmin lääkemuutosten johdosta, mutta en merkittävästi. Kodin sotkuisuus ei ole päässyt niin pahasti karkaamaan käsistä kuin aikaisemmin, vaikka mulla onkin vanhoja pizzalaatikoita vaatehuoneessa odottamassa sitä päivää, kun jaksan viedä ne roskiin, ja vaikka pesen pyykkiä aina sitä mukaa kun puhtaat alusvaatteet loppuvat. Vaikka mulla on avaamaton pillimehu kylpyhuoneessa, koska unohdin jättää sen jääkaappiin matkallani vessaan, ja vaikka mun sängyn nukkumaton puoli on täynnä kaikenlaista tavaraa läppäristä ristikkolehteen, tyhjiin karkkipapereihin ja koiran palloon. Vaikka pari päivää sitten siivosin vessan ekan kerran viikkokausiin. Tällaista masennus on, ja tämän takia mä en ole jaksaut keskittyä syömisiin lainkaan. Nykyään mä olen sentään välillä jaksanut laittaa ruokaa.

Tällä hetkellä mä olen flunssassa, ja maannut sängyn pohjalla pari päivää. Tänään alkaa olla jo sellainen olo, että huomenna mä ehkä selviydyn töihin. Pää on myös täynnä ajatuksia siitä, miten mä varmasti alan nyt pudottaa painoa. Samaan aikaan toinen ääni siellä huutaa, että niin sä olet ajatellut ennenkin - jo kuukausia, vuosia - mutta mitään ei tapahdu, vaan päinvastoin. Jostain vaan olisi nyt koitettava kerätä edes jotain energian rippeitä painonnousun pysäyttämiseksi, koska nousujohteinen tämä mun suuntani ei ainakaan voi olla.

Ensi viikon loppupuolella mulla alkaa kesäloma - sitä odotellessa. Hyvää kesän odotusta teille muillekin!

lauantai 15. huhtikuuta 2017

#pääsiäisterveiset

Mä en edes tiedä mistä mä aloittaisin, koska pari viime viikkoa on ollut mulle yhtä vuoristorataa. Auto hajosi jättäen mut tienvarteen yksi ilta, ja korjausten lisäksi siihen pitää nyt uusia jarrut. Hammas poistettiin yksityisellä pelkohammaslääkärillä - rahan menoa siis tiedossa nyt ihan sairaasti, joka on mulle yksi massiivinen ahdistuksen aiheuttajista. Mielialalääkkeeni vaihdettiin toiseen, ja mun lääkärini työterveydessä lopettaa. Töitä on luvassa enemmän kuin todennäköisesti jaksan tehdä, mutta selvitä se kai täytyy. Mä myös pyysin psykiatrian paperit lapsuudestani, ja niiden kahlaamisessa on vierähtänyt tovi jos toinenkin, ja mä olen joutunut prosessoimaan paljon asioita uudestaan - on ollut yllättävän rankkaa lukea käsittelemättömiä asioita omasta menneisyydestään, ja laittaa ne nyt ihan uuteen valoon. Sain myös kerrotuksi äidilleni sairaudestani ja diagnooseistani.

Mutta mä olen tavannut uuden ihmisen. Ihmisen, jonka vieressä mulla on luonteva ja hyvä olla, ja joka kohtelee mua niin nätisti. Joka kiloistani ja henkisestä painolastistani huolimatta hyväksyy mut, ja haluaa olla mun lähellä. Joka on jo nyt luvannut tukea mua, vaikka meidän suhde on vasta alkutekijöissään. Joka ikävöi mua kun me ollaan erillämme. Ihan ihmeellistä, mutta - vaikka hankala se on uskoa - totta.

Painorintamalla ei mitään uutta, tai ainakin luulisin niin. Ruokahaluttomuus ja pahoinvointi on mulle nykyään arkipäivää, eikä mun yleisesti ottaen tee mieli mitään ruokaa. Ruoan korvaan suurimmaksi osin herkuilla, jollei nekin satu etomaan. Mä en tiedä johtuuko tämä lääkkeistä vai onko vain yksi masennukseni oire - vaa'alla mä en kuitenkaan ole käynyt, koska tällä hetkellä sen näyttämä lukema ei ole mulle ensisijaisen tärkeä.

Nyt mä vietän pääsiäistä porukoilla, nautin siitä että saan syödä jonkun toisen tekemää ruokaa ja popsia namuja ja juoda simaa. Nautin siitä, että äiti on kiinnostunut mun elämästä ja kuulumisista, ja että mun pikkusiskopuoli nauraa mun vitseille ja koirat hakeutuu kaikki kerralla syliin. Rairuohosta ja lapsuuden nostalgisista pääsiäiskoristeista ja kanasta, joka munii suklaamunia. Ja että mulla on nyt useampi vapaapäivä, jotka voin viettää miten mä haluan ja nukkuen myöhään. 

Hyvää pääsiäistä - mä kyllä koitan vielä palailla bloggailun pariin. :-)

tiistai 28. maaliskuuta 2017

#täällätaas

Mä tarvitsisin nyt todella jonkinlaisen uuden sysäyksen painonhallinnan käynnistämiseksi - mä olen syönyt aivan älyttömästi herkkuja, niin suolaisia kuin makeita viime aikoina, ja on ihan sanoinkuvaamattoman vaikeaa päästä tästä kierteestä eroon. Olen jo alkanut suunnitella pitäväni herkuttoman huhtikuun, vaikken ole koskaan ollut kieltäytymisen ystävä. Olen edelleen väsynyt, mutta mä kuitenkin uskoisin, että nyt olisi elämäntapamuutoksen paikka - se piristäisi mua, toisi lisää itsevarmuutta ja tekisi varmaan olosta vähän freesimmän.

Mutta ajatus ei toimi samalla tavalla kuin aikaisemmin, jolloin mulla oli selvät suunnitelmat ja sävelet sen suhteen, miten painonpudotustani toteutan. Nykyään on paljon hankalampi miettiä syömisiä tai suunnitella niitä etukäteen - mä kuljen jotenkin ihan täysin mielitekojeni ja vireystasoni mukaan. Tuskin jaksan alkaa tässä tilanteessa enää pitää ruokapäiväkirjaa, ja tärkeintä mulle olisikin varmaan ruokavalion korjaaminen terveellisempään suuntaan (vähemmän herkkuja, enemmän täysjyvää ja kasviksia) ja säännöllinen ateriarytmi.

On niin monia asioita, jotka pitäisi ottaa huomioon... Käynkö vaa'alla, vai en? Keskitynkö nälän mukaan syömiseen, vai laskenko kaloreita? Pidänkö ruokapäiväkirjaa? Teenkö pieniä muutoksia yksi kerrallaan, vai rykäisenkö kunnolla? Keskitynkö ensin ruokavalioon, vai otanko liikunnankin rinnalle?

Mä toivotan teille hyvää viikkoa ja kiitän kaikkia, jotka jaksavat yhä lukea. :-)

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

#väsymyksestä

Täällä ollaan edelleen! Väsymys tuntuu pikemminkin saaneen tuulta siipiensä alle nyt sairasloman aikana, ja sen sijaan että olisin virkistynyt, niin nukun pidempään ja makaisin varmaan loputtomiin asti sängyssä, ellei olisi koira pakottamassa ylös aamuisin. Lääkäri ehdotti, että voisiko kyse olla siitä, että nyt kun on sairaslomalla tavallaan antanut luvan itselleen sairastaa, niin väsymys olisi siksi puskenut kunnolla päälle - mutta en tiedä. Huomenna palaan joka tapauksessa töihin, koska koen, ettei tämä tästä makoilemalla parane. 

Ruokavalio on kyllä ollut ihan mitä sattuu, koska mun ei tee mieli syödä, ja kun syön niin en syö järkevästi (= suklaata). Lämpimän ruoan tekeminen tuntuu ylitsepääsemättömältä, samoin aamupalan. Pari päivää sitten nielin ylpeyteni ja marssin kauppaan ostamaan pussipasta-aterioita, puolivalmista, valmisruokaa ja pakasteita - ystäväni sanoin, pääasia että syön jotain. Ruokahaluttomuus on mulle ihan uusi tilanne, koska mä olen aina rakastanut ruokaa ja sen syömistä. Olen kokeillut ruokalistan laatimista viikolle etukäteen, mutta siitä ei ole ollut mitään apua - en noudata sitä kuitenkaan, koska kuten sanottua, niin mitään ei tee mieli. 

Musta tuntuu uskomattomalta, että mä olen jotenkin näin alhaalla. Ärsyttää olla jatkuvasti väsynyt, vetämätön ja saamaton - tää on jotenkin niin ei mua. Pelkään, että elämä leviää käsiin, jos en kohta saa nostettua itseäni tästä suosta. 

Kiitos teille tsempeistä ja siitä, että jaksatte vielä seurata mua! 

perjantai 3. maaliskuuta 2017

#hermolomalla

Joku on ehkä jo arvannutkin, etten väsymyksen vuoksi ole kirjoitellut nyt viime aikoina - ja näin on, mä olen nyt parin viikon sairaslomalla, että saan kerättyä itseäni vähän kasaan. Väsymys ja aloitekyvyttömyys veivät voiton ja olen ihan poikki henkisesti, vaikka mieliala on hyvä. Syömiset menevät siten miten kulloinkin jaksan - suurimmaksi osaksi mun ruokavalio koostuu karkista, ja saatan havahtua joskus myöhään iltapäivällä tai illalla siihen etten ole syönyt lämmintä ruokaa tai ylipäätään mitään järkevää - tai mitään.

Kyllä tää tästä - mä yritän nyt alkuun pyrkiä siihen, että syön aamupalan ja yhden pääaterian päivässä. Kuten mun lääkärikin sanoi, niin masennus on huono ajankohta aloittaa painonhallintaa - joten siitä seuraa nyt pieni tauko. Aion kuitenkin jatkaa blogin päivittelyä, kunhan tästä nousen. :-)

Hauskaa viikonloppua!